Luyipa

Guru Luyipa sai nimensä siitä, että söi kalan sisälmyksiä.  Tämä on hänen ta-
rinansa.  Kerran oli kuningas, joka oli rikas kuin Kubera, rikkauden jumala. 
Hänellä ei ollut ainoastaan jalokivillä, helmillä, kullalla ja hopealla koristeltua
palatsia, vaan hänellä oli myös kolme poikaa.  Kun kuningas kuoli, astrologilta
kysyttiin, kuka pojista perisi kuningaskunnan.  Kun astrologi oli tehnyt las-
kelmansa, hän ilmoitti: "Jos keskimmäinen poika perii kuningaskunnan, niin maa
pysyy vakaana ja kansa on tyytyväinen."  Niinpä kuningaskunta annettiin kes-
kimmäiselle pojalle.
   Vanhempi ja nuorempi veli sekä kaikki alamaiset kruunasivat hänet kunin-
kaaksi, vaikka hän itse ei halunnut sitä.  Hän yritti paeta valtaistuimelta, mutta
hänen veljensä ja alamaisensa pidättelivät häntä ja laittoivat hänet kultakahleisiin.
   Prinssi antoi kultaa ja hopeaa lahjuksiksi vartijoilleen ja pidättelijöilleen. 
Pukeuduttuaan paikattuihin vaatteisiin ja annettuaan kultaa mukaan tulevalle
palvelijalle kuningas pakeni yöllä Ramanesvaraan, kuningas Ramalan kaupun-
kiin.  Siellä hän luopui silkkipuvustaan ja otti karkeasta kankaasta tehdyt vaatteet. 
Hän oli hylännyt kuninkaallisen asunnon ja nukkui nyt tuhkassa.  Hän oli kui-

1   Edellinen   Alku   Seuraava kappale      Sisällysluettelo   Kirjat
Seuraava