Kankana

Paikassa nimeltä Visnunagara oli kuningas, joka oli kehittänyt kuningaskun-
tansa täydelliseksi eikä häneltä puuttunut yhtään suotuisaa ominaisuutta.  Eräänä
päivänä pitkälle kehittynyt joogi tuli siihen paikkaan pyytämään almuja.  Joogi
sanoi kuninkaalle: "Teidän majesteettinne, kuningaskunnalla ei ole ydintä. 
Samsara on kuin syntymän, vanhuuden ja kuoleman vesimylly; jokainen maalli-
nen maailma on tuskallinen.  Erilaisista tuskista ei tule loppua, koska para-
tiisissakin on muuttumisen tuska.  Jopa maailmanjärjestelmän suuri monarkki voi
langeta pahaan määränpäähän.  Haluttavat asiat ovat petollisia ja ne haihtuvat
kuin kaste.  Teidän majesteettinne tulisi olla vailla kiintymystä ja harjoittaa Dhar-
maa."
   "Jos on Dharman harjoittamisen menetelmä, joka ei pakota minua luopumaan
pitämistäni asioista, anna se minulle.  Jos ei ole, niin no, en pysty elämään
syömällä almuja ja pukeutumalla paikattuihin vaatteisiin", sanoi kuningas.
   "Paikatut vaatteet ja ruoka-almut ovat kaikista paras tie", sanoi joogi. 
"Teidän majesteettinne on tärkeää alkaa elää sillä tavoin."
   "Paikatut vaatteet inhottavat minua ja ajatus tähteiden syömisestä kallokupis-

87   Edellinen   Alku   Seuraava kappale      Sisällysluettelo   Kirjat
Seuraava